15. lokakuuta 2019

Realismia raskaudesta: itkua ja pelkoa

Voisi kuvitella että kun tekee positiivisen raskaustestin, sitä jotenkin olis onnensa kukkuloilla, hehkuisi ja kaikki olisi hyvin. Mutta ei. Tää on piinaavampaa kuin mitkään piinaviikot, mitkään hoidot. Mikään. Musta tuntuu että oon ihan romuna ja peoissani.

Tavallaan koko ajan enemmän helpottunut päivä päivältä että päästään eteenpäin mutta tavallaan samalla peloissani siitä että mulla on niin paljon mitä menettää. Joka päivä enemmän. En halua menettää. Pelottaa että joku päivä tää kaikki loppuu. Että en oo enää raskaana vaan kipeänä itkemässä vessan lattialla. Mä haluan tän pienen mun syliin elävänä ja täysiaikaisena. Tai edes lähes täysiaikaisena.

Sain jonkinlaiset taudin, nielutulehdus, flunssa mikä lie. CRP on lievästi koholla (29) mutta ei ilmeisesti kuitenkaan bakteeritulehdusta. Nyt vaan pelottaa että tulehdusarvot nousee ja nousee ja infektio rikkoo sikiökalvot ja tää menee kesken. Onneks kuume pysyy kurissa panadolilla. Kävin kyllä lääkärissä. Sain antibioottikuurinkin varalle mutta mitään bakteeria ei ole vielä löytynyt joten en nyt syö sitä jos tää vaan on joku virusflunssa.

Oon tänään vaan itkenyt ja pelännyt. Ja oksentanut myös ekaa kertaa. Pahoinvointi pahenee koko ajan. Tosin on päiviä jolloin sitä ei ole melkein lainkaan ja ne ne vasta hirveitä onkin. Silloin olen ihan varma ettei se pieni jaksa kasvaa enää. Tuntui että pitää purkaa johonkin näitä fiiliksiä. Tuntuu ettei loppujen lopuksi ketkään läheiset ymmärrä tätä menettämisen pelkoa. Pelkoa sitä että joku joka kasvaa mun sisällä ei vois hyvin.

Tuntuu että hormonit on lopullisesti ihan sekasin. Oon tänään itkenyt jokaiselle tv ohjelmalle jota oon tuijottanut tässä niistellessä. Sitten itkenyt muuten vaan. Itkenyt ja itkenyt.

Voihan alkuraskaus. Huomenna jos oon onnekas niin vaihtuu uusi raskausviikko. 8.raskausviikko. En ikinä uskonut pääseväni näin pitkälle.

9 kommenttia:

  1. Tiedän ettei se ole helppoa, mutta sekä sinä että se kasvava sikiö vatsassasi voivat sitä paremmin, mitä vähemmän stressaat.

    Itse olin rakenneultraan asti hyvin epävarma siitä kasvaako mitään enää sisälläni, koska minulla ei taasen ollut mitään raskausoireita, ei sitten mitään. Vasta rakenneultran jälkeen aloittaa luotaa siihen, että vatsassasi on edes jotain.

    Mutta mitä paremmin nyt keskityt itseesi ja hyvinvointiisi, sitä paremmin te kummatkin voitte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ymmärrän, että on vaikeaa ymmärtää tällaisia tunteita ja stressaamista. Mutta sellaista se vaan nyt on. En myöskään halua ottaa omalle tunnolleni sitä että stressaamiseni aiheuttaa sikiölle ahdinkoa ja hän voi huonosti. Stressaamista en voi poistaa.

      Yritän kovasti keskittyä hyvinvointiin nyt. Kiitos kommentista!

      Poista
    2. Ei ole vaikea ymmärtää noita tunteitasi. Meillä (tuon ekan kommentin kirjoittajalla) kesti raskautua vähän yli vuosi ja tulosta saatiin vasta lääkkeiden avulla.

      Tarkoitan vain, että pyri silti voimaan mahdollisimman hyvin ja olemaan stressaamatta, vaikka se ei helppoa olekaan.

      Poista
  2. Voi niin tuttuja tunteita. Itseäni alussa helpotti dopler, mutta sekin on riskipeliä, koska aina ei ääniä löydä. Jotenkin sitä vain on mentävä päivä kerrallaan. Mulla on edelleen tuota pelkoa, vaikka la on reilu 3 viikon päästä ja vauva liikkuu. On vain niin vaikea uskoa että kaikki voisi mennä hyvin.
    Tsemppiä hurjasti<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista <3 Ymmärrät mitä pelko on!
      Odotan sitä että voin dopplerilla kuunnella. Vielä ei onnistu näillä viikoilla...

      Poista
  3. Tsemppiä, pelko alkuraskaudesta on väkisinkin hurja (ainakin hoitoalkuisilla, tässä tapauksessa tieto todellakin lisää tuskaa!) <3 Itse osasin tietoisesti huoahtaa joskus yleisen ultraäänen jälkeen, kun takoi kalloonsa että tilastollisesti keskenmeno olisi siinä kohtaa jo todella epätodennäköinen. Raskaudesta opin nauttimaan osin onneksi jo ennen sitä, ilmeisesti mulla hormonit aiheuttaa jonkinasteista zeniyttä, joka vaan pistää jatkamaan normaalia elämää vaikka samaan aikaan lukisi blogeja ja tutkimuksia kaikesta siitä, mikä vielä voikaan mennä vikaan...

    Jokainen päivä ja viikko on sulle nyt pieni saavutus, ja syke varhaisultrassa jo keskikokoinen lottovoitto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ymmärtäväisestä kommentista! Toivon että itsellänikin helpottaa np-ultran jälkeen <3

      Poista
  4. Voi ei, en halua lietsoa paniikkia, mutta ei se murehtiminen kyllä lopu sittenkään kun vauvan saa terveenä syliin.. Maailmantuska ja epävarmuus vähän kaikesta vaan kasvaa mitä enemmän siihen nyyttiin rakastuu ja tulee kunnon suojeluvietit päälle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tiedän sen. Mutta nyt koetan vain ensin selvitä raskausajasta.

      Poista