28. joulukuuta 2019

Selviääkö odotusajasta järjissään kun tietää liikaa?


Joka päivä miettii asioita. Joka päivä miettii, että onko kaikki hyvin.
Tänään on viikko 17+3 ja riski keskenmenolle on hyyyyyvin pieni. Olen nähnyt useita unia siitä, että tulen synnyttämään ennenaikaisen lapsen. Sellaisen kuitenkin joka on jo niillä viikoilla että se voidaan mahdollisesti pelastaa. Viimeisimpiä unia olen nähnyt siitä kuinka vauva syntyy raskausviikolla 29.  Sehän olisi jo hieno saavutus. Ja jos miettii niin eihän siihenkään ole niin paljoa enää aikaa.

Mitä pidemmälle viikot menee niin sitä enemmän tulee pelkoja. Luulin, että se menisi toisinpäin. Tällä hetkellä ajattelen, että kunhan vain päästään viikolle 24 niin sitten tämän pienen voidaan jo yrittää pelastaa ja synnytystä estellä. Silloin tätä pientä kohdellaan ihmisenä ja annetaan tarpeeksi suuri arvo että taistellaan vastaan aikaa.  Siihen että ollaan 24+0 niin on enää 46 päivää.

Mutta en tiedä, voi olla etttä siitä ne pelot vasta alkaakin. Hoidan työssäni raskaana olevia, vauvoja ja synnytyksiä. Kaikenlaisia, kuolleita ja eläviä vauvoja, ennenaikaisia ja yliaikaisia, hyvin komplisoituneita raskauksia ja synnytyksiä ja on toki niitä normaalejakin.  Vaikka tiedän, että suurin osa raskauksista ja synnytyksistä sujuu hyvin, minua pelottaa. Jotenkin ajattelen, että minulla ei kaikki voi mennä hyvin kun kaikki on ollut sen verran vaikeaa tähänkin asti. Keskenmenoa, lapsettomuushoitoja, vuotoja...

Onko kellään samanlaista fiilistä vai voitteko nauttia raskaudesta täysin rinnoin? En varmaan pysty pelkästään nauttimaan (vaikka onneksi on niitäkin hetkiä) tästä raskaudesta ja pelkään tietyllä tavalla toivoa ja odottaa. Aina keskustellessakin lisään, että JOS kaikki menee hyvin.  Eikä se auta, että ihmiset selittää kuinka lapsen synnyttyä " se stressi vasta alkaakin ". Uskallan väittää että tämä odotusaika on minulle yksi stressaavimmista ajoista.  Ei siihen auta myöskään se että "yritä nyt rentoutua" tai "kyllä kaikki hyvin menee".

Päivä päivältä yritän opetella rauhoittumaan. Olen ottanut välipäiviä dopplerilla kuuntelemisesta. Pidentänyt ultraäänikäyntivälejä. Pitänyt itselleni puhetta päivittäin, että kaikki menee hyvin. Tästä selvitään pieni kyllä. Äiti saa sinut vielä syliin.

23. joulukuuta 2019

Ensimmäinen potku joululahjaksi

























Tänään, h 16+5, tunsin ensimmäistä kertaa ihan varmaksi vauvan potkun tai töytäisyn tai mikä ikinä olikaan! Kuuntelin dopplerilla sykkeitä ja samalla dopplerissa suhahti ja TUNSIN! Tunsin sen pienen töytäisyn kun hän toivotti äidille hyvää joulua, täällä minä olen.  Voi pieni rakas. Itku tuli.

Täällä on kaikki hyvin ja hiljennytään kiitollisina joulunviettoon.
Ihanaa ja kaunista joulua teille kaikille!

21. joulukuuta 2019

Ultraääni ja sokerirasituksen tulokset

Kävin torstaina ultrassa omalla lapsettomuusklinikallani, viikkojen ollessa 16+1. Oikeastaan ekaa kertaa ikinä en ollut ihan paniikissa, että löytyykö sieltä elämää. Se oli lähinnä sen ansiota, että mulla on doppler ja olen aina pystynyt tarkistamaan sykkeet kun paniikki iskee. Eihän sillä muuten vauvan hyvinvoinnista ja kasvusta oikein voi sanoa, mutta tietää ainakin, että hän on elossa.Mitä lähemmäs aika kuitenkin tuli niin samanlainen pieni jännitys siihen vatsanpohjaan tuli, että onko siellä nyt kaikki kunnossa.

Minusta oli jotenkin ihanaa palata lapsettomuusklinikalle näin joulun alla, vein suklaata henkilökunnalle ja toivottelin ihanaa joulua. Oli ihanaa, että lääkäri, joka minua on hoitanut nyt aikalailla tasan vuoden niin näki myöskin tämän pienen "näin isona". Ultrattiin ekaa kertaa ikinä tuolla klinikalla vatsan päältä (paitsi kun tarkistettiin ettei mitään kypsymistä/lyhentymistä ole tapahtunut), ja jotenkin se tuntui jo isolta etapilta.

Vauvalla oli kaikki kunnossa. Toki rakenteita ei sen tarkemmin nyt katottu. Tehtiin mittauksia ja vaikutti siltä että pikkunen on saanut hyvin ravintoa, kun kasvoi hieman viikkoja suurempana. Painoarvio mittojen mukaan oli 158g. Ajatella! Siellä se kasvaa. Enää myöskään vauvaa ei mittailtu pääperämitalla vaan erikseen mitattiin pään ympärys ja poikkimitta, vatsan ympärysmitta sekä reisiluun pituus. Niin mittaillaan "isoja vauvoja".

Ultrassa nähtiin myös vatsalaukku, virtsarakko, sydämessä vaikutti virtaukset menevän ihan oikein (lääkärini ultralaite ei ehkä ole maailman tarkin tähän hommaan). Hän oli kuitenkin niin siveyden sipuli että jalat piti visusti kiinni eikä näyttänyt sukupuoltaan, joten se jää edelleen arvoitukseksi. Mutta se ei haittaa.

Eilen sain vihdoin myös sokerirasitukseni tulokset. Olin jotenkin ihan varma, että gestaatiodiabetes sieltä pamahtaa mutta vielä mitä! Ei pamahtanu. Arvot olivat hyvät ja sain puhtaan paperit. Seuraava sokerirasitus tehdään sitten rv 24-28 välillä. Toivotaan että arvot ovat yhtä hyvät silloinkin! Sokerinsietokykyhän huononee mitä pidemmälle raskaus menee, joten jännitys tiivistyy. Mutta nyt ei oltu lähelläkään rajoja. Eli syön suklaata sitten jouluna.


18. joulukuuta 2019

16 raskausviikkoa ja sokerirasitus takana!


Tänään oli minun ihka ensimmäinen sokerirasituskoe. Ja tänään myös vaihtui raskausviikko! Eli tuli täyteen 16+0 eli 17. raskausviikko käynnissä. Ihanaa! Ja ihanaa on myös se, että joulu lähestyy ja minulla ei ole töitä jouluna vaan saan vain rentoutua ja levätä. 3 työvuoroa enää ennen joulua.

Kerrotaan nyt ensin vaikka sokerirasituksesta. Mikä se sitten on? Tässä lainaus Terveyskirjaston sivuilta:

Raskausdiabetes diagnosoidaan 2 tuntia kestävällä 75 g:n sokerirasituskokeella. Se tehdään äitiysneuvolassa 24.–28. raskausviikolla niille raskaana oleville, joilla on raskausdiabeteksen riskitekijöitä. Jos sairastumisriski on erityisen suuri, kuten raskauden alkuvaiheessa vaikeasti liikapainoisilla tai niillä, joilla on aiemmin ollut raskausdiabetes tai joilla on vahva diabeteksen sukurasitus, koe tehdään jo raskausviikoilla 12–16. Jos se on normaali, koe uusitaan 24.–28. raskausviikolla.

Tutkimuksen aiheita siis ovat: sokerin esiintyminen aamuvirtsassa (yksikin havainto riittää), ylipaino (BMI yli 25 kg/m2), aiempi yli 4 500 g painoisen lapsen synnytys, yli 40-vuotias synnyttäjä tai raskauden seurannassa todettu kookas sikiö (makrosomia). Sokerirasituskoe suositellaan siis tehtäväksi valtaosalle raskaana olevista. Tutkimusta ei tarvita, jos äiti on alle 25-vuotias ensisynnyttäjä ja normaalipainoinen (painoindeksi alle 25) eikä hänen lähisukulaisillaan esiinny tyypin 2 diabetesta. Koetta ei myöskään tarvitse tehdä alle 40-vuotiaalle uudelleensynnyttäjälle, jolla aiempaan raskauteen ei ole liittynyt raskausdiabetesta eikä lapsen makrosomiaa ja joka on normaalipainoinen raskauden alkaessa.

Sokerirasituskokeessa määritetään 12 tunnin paaston jälkeen verensokerin paastoarvo, sen jälkeen juodaan 75 g sokeria sisältävä liuos ja verensokeri mitataan 1 ja 2 tunnin kuluttua. Raskausdiabetes on kyseessä silloin, kun kahden tunnin sokerirasituksessa yksikin arvo on poikkeava eli liian korkea. Laskimoplasmasta määritettyjen glukoosipitoisuuksien raja-arvot, joiden alapuolelle verensokerin pitää jäädä, ovat 5,3 mmol/l paaston jälkeen, 10,0 mmol/l tunnin ja 8,6 mmol/l kahden tunnin kuluttua kokeen aloituksesta.

Tämä ei todellakaan ollut kiva. Tai no ei se nyt niin sietämätönkään ollut. Paasto ei nyt ollu kauheen paha vaikka kova nälkä ennen testin alkamista olikin. Ensin menin tosiaan ottamaan paastoarvon ja sitten mun piti juoda se litku 5 min sisällä. Se maistui vadelmalle. Oli ihan jäätävän makeaa mutta ei nyt mitenkään kuvottavan makusta. Aika nopeasti sen jälkeen tuli paha olo. 45 minuuttia sen juomisesta oli pahin olo. Oksetti ja pari kertaa oksennus nousi kurkkuunkin. Väsytti ihan mielettömästi ja oli vaikeaa pysyä hereillä. Ei saanut nukkua. No olo alkoi pikku hiljaa helpottamaan ja sain ajan kulutettua ja molemmat näytteet vielä otettua.

Rasituksesta jäi kuitenkin kuvottava olo ja päänsärky. Kävin syömässä ja tulin kotiin ja lepäsin oikeastaan loppupäivän. Päivällä oli kova nälkä koko ajan ja tuli syötyä vaikka mitä. Iltaa kohdin päänsärky paheni ja jouduin ottamaan särkylääkkeen. En oikein tiedä kumpaa toivon enemmän: se että radi diagnosoidaan jo nyt vai sitä että joudun kärsimään sokerirasituksesta uudestaan. Ehkä kuitenkin tuota jälkimmäistä. Jännitää tosi kovasti mitä tulokset sanovat!

Millainen olo sitten muuten? Aika hyvä. Väsymys tosin on ollut tälläkin viikolla läsnä ihan urakalla. Välillä kaikenlaisia tuntemuksia alavatsalla ja alaselässä. Kohtu kasvaa ja nyt huomaa vatsankin päältä että raskaana ollaan, vaikka onkin ylipainoa. Olo on myös sellainen kun kumartelee ja tekee töitä, että jotain läskiä enemmän tuossa alkaa olemaan :D Paino ei edelleenkään ole noussut yli aloituspainon ja siitä olen iloinen, tosin nyt tuntuu että se on nousussa.

Nyt aletaan sitten laskemaan viikkoja ensin siihen, että tulee rakenneultra. Siihen on nyt neljä viikkoa. Ja sitten siihen että vauva alkaa olemaan pelastettavissa jos synnytys käynnistyy ja siihen varaan sen 8 viikkoa. Jospa tästä vielä saadaan vauva syliin <3

Niin ja vielä en voi sitä unohtaa, että herranjumala tätä itkun määrää ja tunteiden vuoristorataa! Saatan ihan huutoitkeä siitä, että jossain tv ohjelmassa käy jotain dramaattista. Ja töissäkin tulee nykyään itkettyä harvase päivä. :D

11. joulukuuta 2019

15 raskausviikkoa takana!


Pieni blogihiljaisuus täällä ollut, mutta olen ollut vain niin järjettömän väsynyt ja koettanut vain jaksaa töissä. Voi kun voisi vaan jo jäädä äitiyslomalle :D no se aika ei ihan vielä ole, mutta voi vitsit! Nyt on täynnä 15 viikkoa ja 25 viikkoa edessä. Viisi viikkoa niin ollaan puolessa välissä raskautta.
Enkä edelleenkään voi uskoa että ollaan näin pitkällä.

Mikä siis vointi tässä vaiheessa raskautta? Melko hyvä. Pahin pahoinvointi on kyllä ehdottomasti loppunut enkä nyt toistaiseksi ole enää oksentanut. Pahoinvointia vielä on silloin tällöin, erityisesti silloin kun en ole saanut kunnolla nukuttua esim. töiden takia tai just yöunet jää tosi vähälle vaikka ilta-aamuvuorokombon aikana.

Enää ei ihan samanlaista unettomuutta ole kuin raskausaikana, olen koko ajan tosi väsynyt. Mutta yöllä heräilen vessaan kyllä sen 2-3 kertaa ja sitten usein käy niin etten saa ihan heti uudestaan unta. Esimerkiksi aamuyöllä saattaa olla tunninkin pätkä, että olen hereillä (kuten viime yönä), mutta sitten saan uudestaan unta ja nukun kyllä ihan pitkäänkin jos vain mahdollista. Väsymys siis valitettavasti ei ole hävinnyt yhtään minnekään.

Välillä on päänsärkyjä, jotka onneksi kuitenkin lähtevät Panadolin avulla pois. Alavatsa- ja alaselkäkipuja on silloin tällöin mutta paljon harvemmin kuin aikaisemmin. Nyt on tullut enemmän selkeämpiä kasvukipuja.

Kohtu alkaakin nyt selkeästi kasvamaan! Ei olla enää häpyluun rajalla vaan kohtu on noin kämmennen navan alapuolella. Vaikka mulla on ylipainoa niin nyt kyllä huomaa, että vatsa on muuttunut niin ulospäin kuin olossakin. Liikkeitä en vielä tunne, mutta dopplerilla kuulee kuinka kaveri liikkuu kovasti. Kuuntelen sydänäänet kerran päivässä ja nyt ne on vakiosti 140-150 eli perustaso on hieman laskenut ihan alkuraskaudesta. Doppler oli kyllä ihan ehdoton oman olon helpotus. En varmaankaan pärjäisi ilman sitä.

Henkisesti on edelleen vaikeaa, ei joka päivä mutta usein. Joka wc-reissulla edelleen kattoo paperia että eihän siellä ole verta. Vuotoa ei ole tullut nyt sen rv 8 jälkeen! Ihanaa. Ja nyt vaikka on selkeästi pienempi mahdollisuus keskenmenoille niin kuitenkin se vaara on koko ajan mielessä ja nyt jotenkin menettäminen olisi vieläkin hirveämpää kuin on jo näin pitkälle päästy.  On kyllä myös hetkiä kun näen jo itseni pienen vauvan kanssa ja se tuntuu ihanalta!

Ainiin, yksi iso asia: tunteellisuus. Voi hyvänen aika. Oon ennenkin ollut herkkä itkemään, mutta nyt se itku tulee väkisin ja melkein mistä tahansa ja missä tahansa. Eli tunteet on kyllä rajusti pinnassa.

Mutta, kaikki on siis tällä hetkellä oikein hyvin! Tällä hetkellä sikiön pitäisi painaa n. 100g ja olla reilu 10cm pitkä. Pikku hiljaa hän alkaa kuulemaan ääniä ja näkemään valoa luomien takaa. Hän on ihana pieni ihminen. Täydellinen pieni ihminen. Saa nähdä kumpi sieltä tulee, olen menossa ennen joulua vielä ultraan, saa nähdä josko siellä jo näkyisi kumpi on tulossa.

1. joulukuuta 2019

Sukusolujen luovuttajaksi

Näin itsellisenä naisena perhettä hankkiessa lämmittää sydäntä niin paljon sukusolujen luovuttajat. Ja me ei olla ainut ryhmä, joka sukusoluja tarvitsee. Ei tarvitse olla kyse sosiaalisesta lapsettomuudesta vaan ihan muusta tahattomasta lapsettomuudesta. Itsellisten ja samaa sukupuolta edustavien parien lisäksi sukusoluja tarvitsevat lastaan yrittävät heteroparit, joilla on mahdollisesti ongelmia omien sukusolujen kanssa tai kantavat jotain perinnöllistä sairautta. Onpa parin toinen osapuoli saattanut vaikka sairastaa syövän ja tämän takia ei pysty lisääntymään. Syitä lahjasolujen käyttöön on useita, yhteistä on kuitenkin se että kaikilla on pohjaton toive omasta lapsesta.

Lahjasukusoluhoitoja on pidempään käyttänyt Suomessa yksityiset lapsettomuusklinikat. Julkinen puoli ei ole tehnyt lahjasukusoluhoitoja vaan kaikki puolisosta tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta ovat joutuneet kallistumaan yksityisiin lapsettomuusklinikoihin. Nyt kuitenkin esim. HUS ja TAYS ovat aloittanet lahjasukusoluhoidot ja tällä tavoin myös mahdollistaneet perhe- ja seksuaalivähemmistöille mahdollisuuden edullisempiin julkisen puolen hoitoihin. Mutta että hoidot voidaan aloittaa julkisellakin sektorilla, tarvitaan sukusolujen luovuttajia ja erityisesti naisia! Alla olevasta kuvasta näet HUS:n kriteerit, jotka pätevät kyllä aika yksi yhteen muidenkin paikkojen kanssa.


Omalla tulevalla lapsellani siis ei ole isää vaan siittiöiden lahjoittaja tai luovuttaja, millä nimellä häntä haluaakaan kutsua. Ja voi että olen kiitollinen siitä, että hän mahdollistaa minulle äitiyden ja oman lapsen. Ei sellainen ihminen voi olla itsekäs ja paha. Lahjasukusoluhoidoista ei saa suuria korvauksia, joten rahan takia niihin ei lähdetä.  Useammat paikat toki maksaa kaikki hoitoihin liittyvät kulut ja lisäksi naisille pienen korvauksen munasolujen kypsytyksestä ja keräyksestä aiheutuvasta kärsimyksestä.

Sukusolujen luovutusta ohjaa lainsäädäntö. Kaikissa tilanteissa sukusoluluovuttajan tulee suostua siihen, että hänen henkilötietonsa ilmoitetaan Valviran ylläpitämään luovutusrekisteriin.

Suomessa luovutetusta sukusolusta syntyneellä henkilöllä on 18 vuotta täytettyään oikeus saada selville luovuttajan henkilöllisyys. Tämä tarkoittaa sitä, että lapsi saattaa tulevaisuudessa ottaa yhteyttä luovuttajaan. Sukusoluluovuttajalla ei ole juridisia oikeuksia eikä velvoitteita liittyen syntyvään lapseen.

Itse haluan ehdottomasti luovuttaa vielä kunhan olen saanut oman lapseni maailmaan jos vain kriteerit täyttyvät. Jos sinua kiinnostaa sukusolujen lahjoittaminen tutustu asiaan rohkeasti. Kannattaa myös soitella klinikoille jos jää jotain kysyttävää ja mietityttävää.

Katso täältä:

HUS Sukusolupankki
TAYS sukusolujen luovutus

Ja jos paikkakunnallasi ei ole julkisen sektorin toimintaa vielä tai haluat lahjoittaa ennemmin yksityiselle niin googlettele rohkeasti lapsettomuusklinikoita! Varmasti kaikki ottavat ilomielin lahjoittajia vastaan.

Tämä postaus ei ole tehty yhteistyössä kenenkään kanssa.