13. maaliskuuta 2020

Miltä tuntuu odottaa lasta yksin?

Olen saanut kysymyksiä siitä, että miltä tuntuu odottaa lasta yksin. Olen saanut kysymyksiä siitä, että etkö kaipaa ketään rinnalle kun hormonit jyllää. Lyhyesti vastattuna: kyllä ja ei. Yksin lasta odottaminen on monimutkainen asia. Erityisestihän tähän varmasti vaikuttaa se, että raskaus on suunniteltu yksin eli itsellisenä naisena eikä ole käynyt niin että puoliso olisi jättänyt tai menehtynyt, mikä olisikin sitten täysin eri asia. Jos raskaus olisi saatu alkuun rakkaan puolison kanssa ja suhde kariutuisi jostakin syystä, voin kuvitella, että tilanne olisi vaikea ja tunteiden vuoristorata olisi vielä hurjempi ja suurempi.

Mutta toisaalta ei sekään, että päättää hankkia lapsen itsellisenä äitinä tarkoita sitä etteikö kaipaisi toista ihmistä vierelle. En ole parisuhdetta vastaan ja kyllä minäkin toisekseen haluaisin vierelleni miehen, jonka kainaloon käpertyä ja jonka kanssa fiilistellä ensimmäisiä potkuja ja jakaa tuntemuksia. Kun suoraan sanotaan niin niitä hetkiä tulee. En ole koskaan ollut parisuhdetta vastaan vaan tällä hetkellä elämässäni ei vaan ollut sellaista ihmistä jonka kanssa olisin voinut jakaa arkea ja yrittää saada lasta.

On varmaankin ihan luonnollista, että ihminen kaipaa vierelleen toista ihmistä varsinkin tällaisessa tilanteessa. Mutta ne on vain tosiaan hetkiä eikä mieli ole jatkuvasti kaipaamassa. Eikä minulle ole myöskään tullut minkäänlaista katumusta tämän suhteen vaan tämä ratkaisu tuntuu juuri oikealta. Sitten kun katsoo taas toiselta kantiltaan niin yksin odottaminenhan on ihan todella helppoa: ei tarvitse tehdä kompromisseja toisen osapuolen kanssa mistään. Saa päättää kaiken itse ja tehdä ratkaisut lapsen puolesta niin kuin parhaaksi kokee ja näkee.

Lisäksi olen ollut monesti aika poikki esimerkiksi töiden jälkeen ja on ollut kiva tulla hiljaiseen kotiin.  Mutta kuten sanoin, joskus kaipaisi sitä, että joku olisi tehnyt ruoan valmiiksi, käynyt kaupassa, kysyisi miten menee ja ottaisi syliin. Kyllähän ne hormoonit todellakin jyllää näin raskaana ollessa melkoisesti.

Mutta en koe olevani totaalisesti yksin enkä olekaan. Minulla onneksi on iso turvaverkosto ympärilläni ja koen, että minulla on ihmisiä joille voin jakaa ja purkaa tuntemuksia, joiden halaukseen voin sulkeutua ja kokea, että olen välitetty. Minusta se on kaikkein tärkeintä. Minulla on paljon ihmisiä, jotka kysyvät kuinka minulla menee ja mitä raskauteen kuuluu. Jotka ovat aidosti kiinnostuneita ultrakuvista ja raskauspäivityksistä. Se on rikkaus. En koskaan ajattele olevani yksin lapsen kanssa. Eli kysymykseen jos vastaa niin, ei en odota yksin, mutta toki ymmärrän mitä kysymyksellä haetaan takaa.

2 kommenttia:

  1. Olisi mielenkiintoista tietää, miten lähipiirisi on suhtautunut tähän. Kuitenkin aika harvinainen tilanne sinulla. Tsemppiä loppu raskauteen!

    VastaaPoista