19. toukokuuta 2020

Itsetehtyjä tuttinauhoja ja leluja vauvalle virkkaamalla ja helmistä!


Mullahan lähti aivan lapasesta tässä raskausaikana tää käsityöinto, eikä vaan käsityöinto mutta myös leipomisinto. Kaipa siihen vaikuttaa myös tämä kuuluisa koronavirus, kun on ollut kotona eristyksissä aika lailla kolmisen kuukautta niin on pitänyt tehdä kaikkea luovaakin kun muu tekeminen on loppunut.

Mä oon ennen oikeastaan vaan neulonut ja virkkaamisen osaaminen on rajoittunut pelkästään isoäidinneliöön. Mä oon kuitenkin aina halunnut oppia virkkaamaan turvalonkeron ja ajattelin että pakkohan mun se oppia. Ja mä opin! Ja sitten oon koko raskausajan ihaillut kaikenlaisia virkattuja vaunululeluja ja norsuja, mutta ne on ollut niin kalliita ostaa valmiina etten ole raaskinut. Sitten aloin selaamaan nettiä ja tajusin että hei ehkä mä osaisin tehdä tollaisen itse. Erilaisten ohjeiden ja youtubevideoiden avustuksella lähdin siitä mikä on kiinteä silmukka ja päädyin siihen että osasin tehdä ihan itse norsun. Olipa voittajafiilis!



Mutta sitten mä jäin aivan koukkuun. Aloitin ensin virkkaamalla norsuja ja vaunulelun, josta päädyin sitten myöhemmin kokeilemaan, että osaisinko virkata jotain muutakin. Aloin virkkaamaan pupuja ja tuttinauhoja.


Ja kun päädyin virkkaamaan tuttinauhoja niin ajattelin että hei, oispa kiva tehdä muunkin laisia tuttinauhoja. No. Päädyin hengailemaan Nappikauppa Punahilkan sivuille ja löysin kaikenmaailman ihanat silikonihelmet, erivärisiä tuttinauhan klipsuja, helistinkiekkoja ja päätin että mähän voisin kokeilla tehdä silikonihelmistä tuttinauhoja, vaunululeluja ja vaikka helistimiä! Ja sitten enää oli lompakon limiitti ja turvonneiden sormien limiiitti rajana tällä kaikelle hulluudelle.


Tein jopa tuttavillekin muutamia versioita kun lähti niin lapasesta koko homma ja ai että mä nautin. Saa nähdä miten nyt sitten vauvan synnyttyä jaksaa askarrella ja tehdä ja virkkailla. Toivottavasti. Vielä muutamia ajatuksia on mielessä, haluaisin tehdä syksylle kaikenlaisia syksyisiä leluja ja tuttinauhoja (vaikka en edes tiedä tuleeko vauva huolimaan tuttia vai ei) mutta ainakin virkattu kettulelu ois kiva tehdä. Ja sitten tietysti talveksi ja jouluksi...


Ootko sä tykännyt tehdä käsitöitä ja millaisia juttuja oot tehnyt vauvalle? Onkohan tää ihan normaalia että hormonit saa tällaisen sisäisen martan herätettyä? Kertokaa et teillekin on käynyt näin!

Osa helmistä on saatu Nappikauppa Punahilkalta yhteistyönä, suosittelen lämpimästi kotimaista yrittäjää! Hyvää ja nopeaa palvelua.

3 kommenttia:

  1. Täytyy sanoa, että Vau!

    Itse ompelin pinnasängyn reunasuojan, leikkimaton ja tein uudet päällysteet imetystyyynylle ja unipesälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Ompelu kinnostais minuakin, mutta ei ole välineitä ja tällä hetkellä ainakaan mahiksia opetella/hankkiakaan :) Ehkä joskus!

      Poista
  2. Nämä on kyllä oikeasti todella hienoja! Melkein jäi koko postaus ensin lukematta, koska tosiaan lastentarvikkeet eivät ole mulle mitenkään ajankohtaisia ja muutenkaan en ole käsityöihminen (eikä siis hirveästi aihe kiinnosta). Mutta siis näitähän voisi jopa myydä eteenpäin jossain?? Pieni lisäbisnes äityisloman oheen? Ihan vain ajatus tuli mieleen :) Todella hienoja ja kivannäköisiä ovat ja näyttävät siististi tehdyiltä.

    VastaaPoista