30. kesäkuuta 2020

Heinäkuun budjetti ja kesäkuun toteuma 2020


Noniin, kesäkuu on takana päin ja synnytys ja uusi vauva sylissä. Vauva-arki on lähtenyt vaihtelevasti liikkeelle. Budjetti kuitenkin pysyi oikein hyvin ja luottokorttiin ei ole tarvinnut kertaakaan kajota tässäkään kuussa. Ekstrana hieman lahjarahoja isovanhemmilta tukemaan vauva-arkea ja vaippaostoksia. Ylijäämäbudjetista jätin nyt yllärimenotilille isomman summan, koska olen aika varma että ensi kuussa tulee olemaan yllärimenoja kuitenkin ja veikkaan että ainakin nyt yksi sairaalalasku on vielä tulematta.

Hupikategoria vei vähän isomman loven kun tilaililin enemmän take awaytä ja kävin kahvilla/syömässä vauvan kanssa kuin oli budjetoitu, mutta koska ruokakauppaostokset veivät taas vähemmän rahaa niin eipä kai se haittaa. Pääasia että budjetti pysyy pääasiassa tasapainossa.

Vauvan vaatteet ja tarvikkeet tilille ei tarvinnut kajota, joten siirsin sieltä 30€ yllärimenotilille ja 10€ hänen omalle tililleen, jotta kuukauden kokonaissäästöksi hänelle tuli 30€. Olen oikein tyytyväinen, että jo syntymäkuukaudelta saatiin 30€ hänelle pesämunaa. Kunhan saadaan virallisesti nimi papereihin niin päästään avaamaan hänelle ihka oma tili. Vauvakuvaukseen meni 100€ enemmän kuin olin suunnitellut koska oli pakko ottaa enemmän kuvia kun olin suunnitellut koska ne olivat vaan  niin mielettömän kauniita. Suuri suositus Linda Achren:lle, jos tarvetta mille tahansa kuvaukselle niin suosittelen!

Säästöjen tilanne on oikein mainio, jos kaikki hyvin menee niin toivottavasti ensi kuussa saan hätävarapuskuritavoitteen eli 1000€ täyteen. Lisäksi on muita säästöjä joten varallisuus on kasvanut kivasti siitä toukokuun alusta kun aloitettiin.


Kesäkuun toteutuneet tulot 2020

Palkka 2300€
Äitiyspäiväraha 66€
Some 50€
Lahjat 200€
Vauvakuvaukseen ja synnytykseen säästetty raha 450€

Kesäkuun toteutuneet menot 2020 (suluissa arvioitu)

Vuokra, vesi ja parkkipaikka 1085€ (1085€)
Puhelin, netti ja liittymä 60€ (56€)
Sähkölasku 45€ (45€)
iCloud 3 €  (3€)
Vakuutus (vauvavakuutus, omat vakuutukseni) 90€ (90€)
Päivittäiskulutus (ruoka, koti, liikkuminen)215€ (260€)
Luottokortin lyhennys 200€ (200€)
Hupi (kahvilat, ravintolat, muut hupijutut) 116€ (80€)
Omat menot (vaatteet, lääkärit yms) 123 € (30€)
Lapsen vaatteet ja tarvikkeet 0€ (40€) 
Synnytys 119€  (200€)
Vauvakuvaus 350€ (250€)


Kesäkuun toteutuneet tulot yhteensä: 3066€
Kesäkuun toteutuneet menot yhteensä: 2402€

Balanssi:  664€

Balanssista ylijäänyt osuus säästöihin ja puskuriin toteutuneesti seuraavasti (suluissa edellisen kk lopussa ollut saldo) :

Arvo-osuustili (hätähätäpuskuri) 50€  (100€)
Pitkäaikainen puskuri 400€ (200€)
Yllärimenotili 164€ (0€)
Lapsen arvo-osuustili (vielä pankkitilille kun ei oo saatu nimeä/ei pysty avaamaan) 30€ (0€)
Matkatili (52 viikon säästöhaaste käyttörahoista) 25€  (0€)

Luottokortin vähennykset:
Luottokortin tilanne kesäkuun alussa: 2700€
Luottokortin tilanne toukukuun lopussa: 2500€ (-200€)


------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------ 

Heinäkuulle ei ole tiedossa mitään isompia menoja ainakaan näin etukäteen.  Taas kuukausittaiset kulut hieman nousivat vuokrannousun takia. Lisäksi salikortti iski aivan puskan takaa ja vituttaa kun en sitä todennäköisesti edes pääse käyttämäänkään. Koetan ajatella että tuo yllärimenotili on myös sellainen jota saan käyttää jos jotain kivaa tulee ja haluan. Ja hei pääasiahan on ettei tarvitse kajota luottokorttiin eikä puskuriin (joka sekin on siis mahdollinen kun on kerran puskuri jos oikea tarve tulee).

Heinäkuun budjetoidut tulot 2020

Palkka 2311€
Äitiyspäiväraha 55€
Lapsilisä 158,18€
Elatustuki 167,01€

Heinäkuun budjetoidut menot 2020 

Vuokra, vesi ja parkkipaikka 1100€ (vuokra nousi taas 1.7...)
Puhelin, netti ja liittymä 60€
Sähkölasku 57,85 €
iCloud 3 € 
Vakuutus (vauvavakuutus, omat vakuutukseni) 90€
Päivittäiskulutus (ruoka, koti, liikkuminen) 260€
Luottokortin lyhennys 200€
Hupi (kahvilat, ravintolat, muut) 80€
Omat vaatteet ja tarvikkeet 30€
Lapsen vaatteet ja tarvikkeet 40€
Salikortti 68€ (en edes muistanut että tällainen on maksettavana kun oli jäädytettynä loppuraskaudessa ja määräaikainen sopimus joulukuun loppuun.. jää todennäköisesti käyttämättä eli turha kulu..pska.)


Tulot yhteensä: 2691,36€
Menot yhteensä: 1988,85€
Balanssi: + 702,51€  

Balanssista ylijäänyt osuus säästöihin ja puskuriin budjetoituna seuraavasti:

Arvo-osuustili (hätähätäpuskuri) 50€
Pitkäaikainen puskuri 400€  (1000€ tavoite täyttyy jos tämä onnistuu!!!)
Luottokortin ekstralyhennys 211€
Yllärimenotili 20€
Lapsen arvo-osuustili 20€
 

8 kommenttia:

  1. Ehkä voit välillä käydä salilla jos joku läheisesi pääsee hoitamaan vauvaa. Tekee ihan hyvääkin. T. Mama ja tyttö 6 kk :)

    VastaaPoista
  2. Voitko vuokrata salikorttisi eteenpäin? Ainakin hukassa pystyi muistaakseni sillee tekemään.

    VastaaPoista
  3. Oletko muuten harkinnut oman asunnon ostoa? Vuokrasi kuulostaa omaan korvaan aika korkealta ja todennäköisesti (tällä korkotilanteella) ei asumiskustannukset juurikaan nousisi, vaikka asunto olisi oma. Toki riippuu missä asuu ja ihan Helsingin keskustassa tämä väittämä ei toki toteudu. :) Tulipa vain mieleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ja haluaisinkin kovasti, olen ottanut selvää asuntolainoista ja keskustellut pankista, mutta 5% käsiraha pitäisi kerätä. Se onkin seuraava projekti :)

      Poista
    2. Hyvä seuraava projekti :) Oletko asp-tiliä harkinnut, vaikka toki paljon säästöjä sekin vaatii. :)

      Poista
    3. Olen harkinnut, veikkaan tosin että ASP:llä säästäminen 10% ei onnistu vaan tavoite se normi lainalla 5%, mutta katsotaan :)

      Poista