28. elokuuta 2020

Joulusuunnitelmia ja ilmaisia joululahjoja


Ah ihanaa! Joulu. Joulu lähestyy. Ja joo voin olla vähän ajoissa joidenkin mielestä, mutta... ei se mitään. Ja mikä parasta: ensimmäinen joulu oman lapsen kanssa. En malta odottaa, että saadaan koristella yhdessä kuusi ja laulaa joululauluja vaikka eipä hän vielä joululauluja osaa laulaa. En malta odottaa tulevia jouluja kun hän innoissaan odottaa joulupukkia ja lahjapaketteja. En melta odottaa tätä joulua kun hän saa syödä jo kiinteitä ja pääsee meidän mukaan syömään joulupöytään! En malta odottaa, tuliko jo selväksi? :D

Meillä tuleva joulu menee todennäköisesti isovanhempien luona, äiti haluaa meidät kovasti jouluksi kotiin nyt kun on neidin ensimmäinen joulu ja miksi ei, mukavahan se on viettää joulua perheen kanssa. Nautin siitä kyllä.  Lisäksi vanhempani asuvat pohjoisemmassa joten on toivoa että tulee valkea joulu! Ja ainiin, en malta odottaa, että lapseni näkee ensimmäisen kerran lumen ja pääsee lumeen leikkimään. Voi ihmetyksen määrää!


Olen täysin joulufriikki ja rakastan kaikkea mikä liittyy jouluun. Kaikkein eniten rakastan ostaa ja antaa lahjoja. Olenkin jo ostanut suurimman osan tulevan joulun lahjoista. Vaikkakin olen sellainen, että lahjoja tulee ostettua ihan liikaa ja todennäköisesti tulen ostamaan lahjoja vielä lisää siitä huolimatta että niitä on jo ostettu. Sellainen mä vaan oon. Yritän, paino sanalla yritän, kuitenkin vähän rajoittaa joulubudjettiani. Ensi vuonnna meinaankin alkaa säästämään joulua varten jo heti tammikuusta. Joka kuukausi pieni summa säästöön niin kappas joulukuussa ei tunnukaan enää niin pahalta! Tekeekö joku muu tätä?

Lisäksi olen nyt viimekuukaudet säästänyt paljon lahjakortteja tienaamistani kyselyistä ja meinaan käyttää niitä joululahjaostoksiin ja antaa joululahjaksi suoraan. En jotenkin edes tajunnut että niitähän voi myös antaa lahjaksi! Kätevää. Mun lempparimestat on alla lueteltuna kyselyiden täyttämiseen. Jos et oo vielä kirjautunut niin suosittelen kokeilemaan! Mä tykkään täytellä kyselyitä silloin kun ei oikein muuta pysty tekemään: pääosin bussimatkoilla ja julkisissa sekä silloin kun on kotona tylsää hetkeä. Yleensäkin sellaiset hetket joissa muuten vaan tulis selattua puhelinta päättömästi. Joten käy tsekkaamassa nää linkit (*sisältää mainoslinkkejä), tää kaikki on sulle ilmasta rahaa. Ja voin luvata että hyvin toimii, aikaisemmissa postauksissa ja instassa löytyy todisteita siitä että lahjakortit tulee ja niillä olen kovasti esimerkiksi vauvan vaatteita ostanut joten ei huolta! Ja jos sulla on jo tili niin muista hyödyntää nyt joulun alla :)

YouGov (ihan mun ykköslemppari, tulee nopeasti pisteet täyteen ja rahaa saa pisteisiin nähden parhaiten)

M3panel (täältä tulee myös kivasti pisteitä ja kivoja lahjakortteja!)

Mielipidemaailma (täältä saa suoraan myös ihan käteisenä rahana joka on ihan mahtihomma!)

Kuluttajapaneeli (löytyy myös puhelinappi)







Lisäksi haluan kertoa vielä Crowst puhelinsovelluksesta, joka oli mullekin ihan uusi tuttavuus, mutta itseasiassa sillä ansaitsee ihan hitsin nopeasti euroja ja saa muista poiketen ostaa esimerkiksi s- tai k-ryhmänkin lahjakortteja. Kyselyiden lisäksi Crowstissa on "mystery shopping" eli voit käydä suorittamassa tehtäviä kaupungilla esimerkiksi kaupoissa ja saat niistä aika isojakin euromääriä. Tää on ehdottomasti mun lemppari nyt vanhempainvapaalla ja oon tienannutkin tällä jo 20€ ihan parissa päivässä kun vähän vaunuiltiin ympäri Helsinkiä. Jo pelkästään taustatiedoilla tienasi ekat 5€.

Kun kirjaudut Crowsteriin niin laitatathan tän kutsukoodin kirjautuessasi: CDIQDH
Se olisi mulle ihana juttu, siitä pitäisi tulla joku pieni provikka mutta ei vie sulta mitään :) Kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti